maanantai 31. elokuuta 2015

Kaapelin veto ja kytkeminen

Aloitimme työn ottamalla tarvittavat työvälineet ja kaaapelin. Sen jälkeen, aloitimme kolvaamaan 2x8 parista kaapelia ruuviliitin rimalle. Kolvaamisen olisi voinut tehdä paremmin, sillä opettaja huomasi että muutamat juotokset olivat kylmiä.


 Kolvaamisen jälkeen, aloitimme vetämään kaapelia luokasta S4003 luokkaan S4010. Kaapelin vedossa ei ollut ongelmia, koska olimme harjoitelleet aiemmin vetämään kaapeleita. Vetämisen jälkeen, kiinnitimme kaapelin kiskoon nippusiteillä.










Kaapelin vedon jälkeen, rupesimme kytkemään kaapelia LSA+ rimalle. Aluksi emme jättäneet tarpeeksi löysää kaapeliin, joten teimme kytkemisen kokonaan uudestaan. Toisella kertaa kytkeminen onnistui hyvin ja saimme tarpeeksi löysää kaapeliin. 

Lopputulos oli mielestäni onnistunut, muutamaa virhettä lukuunottamatta. Kaapelia vedettiin yhteensä noin 25m ja aikaa työlle kului noin 8h.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hubin ja keskittimen ero

Hubilla ja keskittimellä ei ole eroja.
Kytkin


Kytkin on laite joka yhdistää paikallisverkon eri osia toisiinsa, kuten Token Ring ja Ethernet. Kytkimellä korvataan yleensä keskitin, koska kytkin käsittelee liikennettä nopeammin. Kytkin kuuluu TCP/IP:n verkkokerrokseen.
Kytkin vastaanottaa Ethernet-paketteja. Se tallentaa paketin lähettäjän MAC- osoitteen ja portin omaan ARP- listaansa. Kytkin vertaa MAC- osoitetta jo listassa oleviin osoitteisiin ja lähettää paketin oikeaan porttiin. Jos vastaanottajan osoitetta ei ole ARP- taulukossa, on kyseessä yhteislähetys ja kytkin lähettää paketin jokaiseen porttiin. Jos vastaanottajan ja lähettäjän portit ovat samat, paketti tuhotaan.
Kytkimet mahdollistavat full-dublex – liikennöinnin. Full dublex tarkoittaa kaksisuuntaista liikennöintiä. Eli dataa voidaan lähettää ja vastaanottaa samaan aikaan.
Kytkimen jokaisella portilla on oma kaistansa. Yleensä kytkimissä on joko 8, 16 tai 24 porttia.
Verkkoa on mahdollista laajentaa kytkemällä kytkimiä toisiinsa. Kytkimillä voidaan myös parantaa verkon suorituskykyä ja turvallisuutta jakamalla verkko pienempiin osiin.
Jotkin kytkimet sisältävät lisäominaisuuksia joilla on mahdollista hallita ja valvoa kytkimen toimintaa. Muun muassa on mahdollista antaa ensisijaisuuksia tietylle liikenteelle muuhun liikenteeseen nähden.



Vili Eskelinen, Jaakko Ikonen, Elias Syrjä

tiistai 18. elokuuta 2015

Koulupäiväni

18.08.2015


Mitä tein tänään?

Aloitimme asentamaan kaapelihyllyjä. Ensimmäiseksi haimme osia varastolta jotka oli tilattu viime viikolla. Sitten aloimme mittaamaan aluetta mihin hylly tulee. Mittaamisen jälkeen sahattiin hylly oikean mittaiseksi, se kävi melko helposti. Seuraavaksi aloitimme asentamaan pidikkeitä johon kaapelihylly asennetaan. Ongelmia tuli kun kun pidikkeet olivat vähän erilaiset mitä suunniteltiin, joten homma jäi kesken, Jatketaan seuraavalla kerralla.